Tule oppimaan ja kartuttamaan kokemusta kansainväliseen tapahtumatuotantoon.
54. Kuopio Tanssii ja Soi järjestetään 14.-20.6.2023. Festivaalin ohjelmaan kuuluu pääsymaksullisia esityksiä Kuopion Musiikkikeskuksella, kaupunginteatterilla ja Kulttuuriareena44:lla. Lisäksi festivaalilla on laaja kurssivalikoima ja vapaan pääsyn ohjelmaa päivittäin kauppatorilla ja Musiikkikeskuksen Valohallissa.
Tapahtumatuotantoon kuuluu monipuolisesti erilaisia työtehtäviä, kuten markkinointia, oheisohjelman tuotantoa, koordinointia, myyntiä, majoitusjärjestelyitä, aikatauluttamista, toimistotehtäviä laidasta laitaan. Räätälöidään työtehtävät sen mukaan, mitä sisältöjä harjoitteluusi kuuluu ja mitkä osa-alueet kiinnostavat sinua eniten.
Harjoittelun kesto sopimuksen mukaan. Ideaaliaika on helmi-maaliskuusta kesäkuun loppuun. Tärkeää on, että voit sitoutua mukaan tapahtuman loppuun saakka, jotta saat harjoittelustasi kaiken irti.
Mikäli monipuolinen työnkuva ja kesäinen, kansainvälinen tapahtuma kiinnostaa, et pelkää tarttua tuumasta toimeen, niin saatat olla meille juuri oikea tyyppi. Tärkeää on, että sopeudut vaihteleviin työtehtäviin, et ahdistu kiireestä ja osaat käyttää maalaisjärkeä.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi mahdollisimman pian mennessä production(at)kuopiodancefestival.fi
Lisätietoja
Maija Parviainen
production(at)kuopiodancefestival.fi
p. +358 (0) 50 322 5220