Tanssiteltta

Kuopio Tanssii ja Soi 

TANSSITELTTA

Tanssia, hyvää tunnelmaa, ruokaa ja juomaa 


Tämän vuoden toritunnelman kruunaa ensimmäistä kertaa pystytettävä TanssiTeltta, joka sijaitsee Kuopion kauppatorilla italialaisen ravintola Piazzan yhteydessä.

Teltta on rento kokoontumispaikka, jossa voi itse tanssia ja kokoontua ystävien kanssa. Teltalta löytyy ravintolapalvelut ja anniskeluoikeus, sekä festivaalin infopiste ja shop. Teltasta löytyy myös nimikkojuomamme ja erityinen Tanssii ja Syö- Menu.

TanssiTeltan aamut käynnistyvät Taiteilijatapaamisilla, jossa pääset kuulemaan pääohjelman kansainvälisten huippuryhmien koreografien kuulumisia. Keskiviikkona 14.6. laitetaan jalalla koreasti avajaisbileissä, torstaina ja maanantaina taas päästään tanssahtelemaan lavatansseista tuttujen biisien tahtiin Elämänlämpö-Päivätansseissa Matti Halmetvaara Trion säestämänä.

Joka ilta järjestetään eri teeman mukaiset iltaklubit, joita ovat muun muassa Salsabileet, Rock&Swing-party sekä kahtena päivänä pidettävä Retrodisco, jossa levyjä soittaa DJ Gocci.

Telttaan on vapaa pääsy ja ohjelman tarjoamisen mahdollistavat yhteistyökumppanimme Mondi Powerflute, Kuopion Energia, SnellmanEDU, Itä-Suomen Tanssin Aluekeskus ITAK, Tanssiteatteri Minimi, Kuopion Pysäköinti, Lignell ja Piispanen sekä RPS Brewing.

Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

 

Päiväkohtainen ohjelma

Avoinna päivittäin klo 9-22.

 
Ke 14.6.

klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset: Salia Sanou

klo 19.30 Avajaisillan bändi: Captain Stubing and His Funky Crew

Captain Stubing & His Funky Crew toivottaa Sinut tervetulleeksi bailaamaan kannelle 12 diskopallon alle. Riemukas miehistömme kuljettaa sinut perille, vaikka sataisi kissoja ja koiria - tai miehiä.

Älä jää hyttiisi hytisemään vaan hyppää kyytiin bilemusiikin aikamatkalle! 

 

To 15.6.

Teltassa Kuopion Energian Paremman huomisen energiaa-pelikiertue klo 11-17!

klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset

klo 12-12.45 Tanssi Naiselle Ammatti -lattaritanssitunti Eduardo Ciprianin kanssa

klo 13.00–13.45 Tanssiohjausta ja demotanssit

klo 14.00–15.00 Elämänlämpö-päivätanssit. Musiikista vastaa Matti Halmetvaara Trio

Kontrabassoa soittaa Artturi Ahlstedt, kaikkea muuta Antti Raekallio ja laulusta vastaa Matti Halmetvaara.

Luvassa on perinteistä tanssimusiikkia ja lupaamme laittaa kaikkien tanssijalat vipattamaan!

klo 18.00–22.00 Retrodisco: isäntänä DJ Gocci

Retrodisco jo pidempään joranneille ja discomusiikin ystäville! Ilta täynnä kansainvälisiä artisteja 60-, 70- ja 80-luvuilta. Neljä tuntia täyttä tärinää klo 18 alkaen valomerkkiin saakka. Retrodiscon isäntänä DJ Gocci.

Let's groove!

 

Pe 16.6.

Snellman Edu esittäytyy (aikataulu vahvistuu)

klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset: Kate Luzan & Liza Riabinina

klo 18.00–22.00 Kuopion SalsaStudion Salsabileet

Tule viettämään hauska kuubalainen ilta salsan merkeissä!

Illan aikana vapaata tanssia, pieniä ohjattuja tanssituokioita ja hauskaa yhdessäoloa.

Musiikeista vastaa DJ Barbaro Kuopion SalsaStudiolta. Luvassa parasta kuubalaista salsamusiikkia!

Tule pitämään hauskaa ja tanssi salsaa vaikka koko illan ajan!

 

La 17.6.

Minimi ja ITAK esittäytyvät

13.00-13.30 intro, Veera Lamberg ITAK tait. johtaja ja Mikko Makkonen Minimin johtaja haastattelevat toisiaan ristiin, Q&A ja rentoa puhetta Minimin ja ITAK:n toiminnasta 

13.30-14.00 Matinea -teoksen työryhmän katkelman esitys (ITAK ohjelmistoa) + Veera Lamberg haastattelee työryhmän jäseniä esityksen jälkeen

14.00-14.30 suoritetaan lippuarvonnat ITAK:n ja MInimin syyskaudelle, lahjakortit 2 x 2 hlö lippupaketti per organisaatio 

14.30-15.00 Tavis Dance Company esiintyy neljän hengen voimin, osa ITAK toimintaa

+ kiitokset ja loppusanat

klo 18.00-22.00 Rock and Swing Party

 

Su 18.6.

klo 9.00-10.00 Aamupaneeli: keskustelua tanssista

Morning panel: Sustainable Working Life in Dance. How to Navigate the Evolving Working Environment as an Artist?

Huom. paneeli englanniksi

klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset

n. klo 15.00 K-Pop tanssiryhmä Oneiric

ONEIRIC on 7 hengen kpop tanssiryhmä Jyväskylästä.

"Tanssimme kpoppia suurella sydämellä yhteisen intohimomme viemänä.

Tarjoamme esityksellämme teille pirteän tanssiesityksen suurin iloisin elein, ripauksena hieman makeutta maustamaan tunnelmaa. “Makeaa mahan täydeltä” eikös juu, huutaa ONEIRIC täältä juhuu!"

klo 15.30-16.30 Break the Fight!-workshop

Break the Fight® -taidetoiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan katukulttuurin avulla. Kouluissa ja nuorisotaloilla toteutettavat Break the Fight! -taidetyöpajat ja kurssikokonaisuudet (breikkaus (liikunta), räppilyriikkat, dj/beatboxaus (musiikki, äidinkieli), graffititaide (kuvataide) tuottavat peruskoululaisille parhaimmillaan uusia liikkumisen ja harrastuslajien kokemuksia. Taidetoiminnan ohessa voidaan sekä käsitellä koulukiusaamista että vahvistaa nuorten osallisuutta.

Break the Fight! -taidetoimintamalliin sisältyy taidetyöpajoja sekä ammattitanssiteoksia, joita nuoret pääsevät tekemään ja katsomaan yhdessä taiteen ja hip hop-kulttuurin ammattilaisten kanssa. 

Taidetyöpajatyöskentelyssä nuorten ajatukset ja mielipiteet voivat saada myös taiteellisen muodon ammattilaisen ohjauksessa.

Break the Fight!- työpajaan vapaa pääsy. Ikärajasuositus 12+. 

n. klo 17.00 Livemusiikkia: Aino ja Noora

Aino ja Noora tekevät suomipoppia, jossa on vivahteita ysärimusiikista. Heidän energisen musiikin tarkoituksena on tuoda hyvää fiilistä kuuntelijoille.

Aino ja Noora ovat julkaisseet omaa musiikkia vuodesta 2019. Heidän musiikkia on soitettu laajasti eri radiokanavilla. Musiikin lisäksi duo on saanut laajaa huomiota somekanavilla, esim. Tiktokissa heillä on yli 29 tuhatta seuraajaa. 

Aino ja Noora ovat esiintyneet laajasti ympäri Suomea. Heidät tunnetaankin mukaansatempaavasta lavaesiintymisestä, joka ei jätä yleisöä kylmäksi.

n. klo 18.00 Livemusiikkia: MC Harakka

MC Harakka, a.k.a. Stefania Steffe Jaakkola on nopeatempoisen rapflow:n taitaja, jonka musiikissa yhdistyvät tanssittavat taustat ja naseva sanoma. Sanoitukset ovat yhdistelmä kriittisyyttä, huumoria ja itseironiaa, ja ne saavat inspiraatiota elämästä ja yhteiskunnasta.

MC Harakan debyyttialbumi julkaistaan syys-lokakuussa, joten tällä keikalla on mahdollisuus tulla kokemaan ensimmäisten joukossa, mitä tuleman pitää.

n. klo 19.00 Livemusiikkia: Eliitti

Eliitti on 24-vuotias helsinkiläinen artisti, joka on tehnyt musiikkia vuodesta 2016 alkaen. Artistin tekstit käsittelevät ihmissuhteiden kiemuroita, railakasta juhlintaa, ja itsensä tutkistelua.

Lavakarismaa yli kuuden vuoden keikkailun aikana kerryttäneellä räppärillä on kyky saada yleisönsä innostumaan, mutta myös liikuttumaan. Hyvästä energiasta, rohkeista teksteistä ja mieleenpainuvasta äänestä kehuttu esiintyjä tuo tapahtumiin korvaamattoman tunnelman.

 

Ma 19.6.

klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset: Helsinki Dance Company

klo 14.00–15.00 Elämänlämpö-päivätanssit. Musiikista vastaa Matti Halmetvaara Trio

klo 18.00–22.00 Retrodisco: isäntänä DJ Gocci

 

Ti 20.6.

klo 10.00–10.30 Taitelijatapaaminen

klo 19.30 Päättäjäiset. Musiikista vastaa Tähti Jazz Band

Tähti Jazz Band on rentoa bilemusiikkia soittava orkesteri. Ohjelmisto koostuu jazz, funk, disco ja latin-musiikin klassikkobiiseistä, jotka käyvät taatusti jalan alle!

Antti Alvasto - rummut

Artturi Ahlstedt - basso

Laura Helander - saksofoni

Roope Pelkonen - koskettimet

 

ke 14.6. klo 10.00–10.30 Taiteilijatapaamiset: Salia Sanou

Avajaisillan musiikista vastaa Captain Stubing and His Funky Crew

Elämänlämpö-päivätanssit. Musiikista vastaa Matti Halmetvaara Trio

Genelec-Gaalassa esiintyvät Kate Luzan & Liza Riabinina pe 16.6. taiteilijatapaamisessa

K-Pop-tanssiryhmä Oneiric su 18.6.

Break the Fight workshop 18.6.

Aino ja Noora 18.6.

MC Harakka 18.6.

Eliitti 18.6.

19.6. Taiteilijatapaamiset: Helsinki Dance Company

Päättäjäisten musiikista vastaa Tähti Jazz Band 19.6.