Tanssioppilaitokset On Stage -esiintyjät on valittu!

Tanssioppilaitokset On Stage-esiintyjät valittu!

Tanssioppilaitokset On Stage esittelee suomalaisen tanssikoulutuksen rikkautta.

Kuopio Tanssii ja Soin Tanssioppilaitokset on Stage järjestetään tulevana kesänä jo 12. kerran. Katselmuksen tarkoituksena on esitellä mahdollisimman laaja-alaisesti tanssin koulutuksen eri tasoja ja tanssilajeja ympäri Suomea. Hakemuksia tuli lähes 120 kappaletta, joista 10 ulkomaalaisilta tanssikouluilta.

"Tänä vuonna hakijoissa korostui erityisesti nykytanssin ja baletin osuus. Sen sijaan katutanssiesityksiä oli hakenut mukaan vain muutama", kertoo Milla Malmberg, Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry:n toiminnanjohtaja.

Hakijoissa oli tänä vuonna myös poikkeuksellisen suuri ikäjakauma.

"Videoissa oli mukana hyvin eri-ikäisten tanssijoiden esityksiä. Oli mukavaa, että myös alle 10-vuotiaiden sekä aikuisten esityksiä lähetetään", Milla jatkaa.

Sekä Milla että Riku Lehtopolku odottavat kumpikin innolla kesän festivaalia ja Stage-esiintymisiä. 

"Hakijaryhmistä näkee hienosti, miten laajasti eri puolilla Suomea annetaan tasokasta tanssinopetusta. Toivon, että oman esiintymisensä ja siitä saadun palautteen lisäksi Tanssioppilaitokset On Stage on kohtaamispaikka, jossa ryhmät pääsevät inspiroitumaan toistensa esityksistä ja erilaisista tanssin tekemisen tavoista", Riku sanoo. 

Mukaan Tanssioppilaitokset on Stagelle 14.–16.6. valittiin seuraavat 18 oppilaitosta:

 

Ke 14.6.

Liikuntaseura Ote: Villit viidakkovekarat 

Etelä-Hämeen Tanssiopisto: Kukkaisvalssi baletista Pähkinänsärkijä 

Espoon Tanssiopisto: Pako

Tanssikoulu AM Dance: A man is a wolf to another man 

Gradian tanssi: Valo taipuu matkallaan pilven läpi 

Kuopion taidelukio Lumit: Elastic Minds

 

To 15.6.

 Dance Actions: Incredibles

Soisalo-tanssikoulu: The turning point  

Oulu Dance Academy: Huurre 

Keski-Uudenmaan tanssiopisto: Sinulle 

Vantaan Tanssiopisto: SIDOKSIA

Kajaani Dancen tanssikoulu: Lauma

 

Pe 16.6.

JuJu Dance: Me halutaan huutaa!

Tanssikeskus Footlight: Don’t Be So Hard on Yourself 

Lappeenrannan Tanssiopisto: Unisieppari

Artistic Dance School 'Silvija Hercigonja', Kroatia

Suvi Salmi Dance Company: The Distance Between Us 

Nurmijärven tanssiopisto: Myrskynsaattajat 

 


Muita kiinnostavia juttuja