uutinen
Petri Laitinen

Kuopio on edelläkävijä

Riku Lehtopolku on Kuopio Tanssii ja Soin uusi taiteellinen johtaja ja hänen ensimmäinen ohjelmistonsa nähdään festivaalilla kesällä 2020. Uuteen tehtäväänsä levollisesti suhtautuva Lehtopolku kertoi arvostavansa tapahtuman pitkää historiaa ja haluavansa säilyttää hyvin toimivat osa-alueet. Myös paljon uusia asioita on suunnitteilla. "Toivon että festivaali voi tuoda tänne uudenlaisia ilmiöitä, mutta samalla myös myötävaikuttaa niiden syntyyn. Tuodaan uusia elementtejä siihen, mikä jo on hyvää." kertoo Riku. "Kuopiossa on paljon erilaisia tiloja, jotka mahdollistavat sen, että tänne on mahdollista tuoda hyvin erityyppisiä teoksia."

Tanssia lapsesta saakka

Tanssi tuli Lehtopolun elämään todella varhain. Hän aloitti jo neljävuotiaana, kahden vanhemman sisaren esimerkin voimalla. Kuopio Tanssii ja Soi tuli Lehtopolulle tutuksi jo 1990-luvun puolivälissä poikaleirin osallistujana ja tutuksi tullut tapahtuma on muodostunut hänelle hyvin rakkaaksi. "Kyllähän sellaista ajatusleikkiä kävi mielessään joskus, että mitä jos itse olisi taiteellinen johtaja, mitä olisi kiva näyttää Kuopiossa." tanssin sekatyöläiseksi ja moniottelijaksi itseään tituleeraava Lehtopolku kertoo.

Katso videolta, mitä Riku miettii uudesta tehtävästään ja miten hän näkee Jorma Uotisen vaikutuksen festivaaliin.


Muita kiinnostavia juttuja!