Paula Thesleff on urheilupsykologian huippuammattilainen, jonka yhdessä kollegansa Paula Arajärven kanssa kirjoittama tietotaitoteos ’Suorituskyvyn psykologia’ ilmestyi loppuvuodesta 2020. Haastattelimme Paulaa urheilijoiden ja tanssijoiden henkiseen hyvinvointiin liittyen.
Menestyminen vaatii usein valtavasti harjoittelutunteja ja suoritustoistoja. Onko kaiken panostaminen urheiluun/taiteeseen muun elämän kustannuksella kuitenkaan järkevää? Kuinka suurissa määrin kannattaa olla identiteetiltään urheilija?
Törmäämme työssämme yhä käsityksiin, että muun elämän pohtiminen ja suunnitteleminen häiritsisi urheilemista. Mutta tutkimuksen ja kokemuksemme valossa asia on pikemminkin päinvastoin.
Nykytutkimus osoittaa, että monipuolinen, niin kutsuttu holistinen identiteetti tukee sekä hyvinvointia että suorituskykyä. Voimakas urheilijaidentiteetti on yhteydessä muun muassa uran jälkeisiin sopeutumisvaikeuksiin sekä lopettamiseen liittyvään ahdistuneisuuteen.
Balettitanssijoilla on tehty vastaavia löydöksiä. Todistamme vastaanotolla jatkuvasti niitä tarinoita, joissa urheilija on huojentunut ja löytänyt helpotusta ajatuksesta, että elämässä on ja saa olla muutakin tärkeää. Se auttaa urheilusuorituksen äärellä keskittymään olennaiseen ja lievittää paineen kokemusta.
Urheilun tai oman taiteen lisäksi yksilöitä olisikin hyvä kannustaa pohtimaan omia monia roolejaan ja piirteitään sekä löytämään myös muita asioita elämään. Etenkin sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä. Kaikkien urheilijan tai taiteilijan ympärillä olevien tulisi yksituumaisesti vahvistaa käsitystä, että ihminen on täsmälleen yhtä tärkeä ja arvokas riippumatta kilpailujen lopputuloksesta tai roolistaan teoksessa.
Voiko rentoutumisestakin tulla suorittamista?
Varmasti voi. Jos ahdistuu tai kokee huonoa omaatuntoa siitä, kun rentoutusharjoitus jää väliin, rentoutuminen saattaa olla enemmän suorittamista kuin itsestä huolehtimista.
Rentoutumisessa kehon vireystila laskee ja ajatukset rauhoittuvat. Tämä tapahtuma on äärimmäisen tärkeä ylikuormittumisen ennaltaehkäisemiseksi. Rentoutuminen ei kuitenkaan tapahdu yrittämällä enemmän ja sikäli se on samanlainen ilmiö kuin unen tulo. Kun yrittää enemmän, kehon vireystila pikemminkin kiihtyy kuin rauhoittuu.
Miten tätä voitaisiin välttää?
Voimme vain luoda hyvät puitteet rentoutumiselle ja siten päästää irti yrittämisestä. Keinot ovat yksilölliset. Yksi nauttii päivittäisestä rentoutus- tai tietoisuustaitoharjoitteesta, toinen kuuntelee mielimusiikkia, kolmas käy saunassa ja neljäs rentoutuu mieluisan tv-sarjan äärellä.
Pääasia on, että taukoja arjen aherrukseen ja vireystilan laskemiseen olisi tarjolla. Siinä voi auttaa hyvä suunnittelu. Kalenteriin voi esimerkiksi laittaa myös päivän tauot ja oman ajan. Kun taukojen aika on, voi pysähtyä ja kysyä itseltään: "mitä tarvitsen juuri nyt?"
Erillisille rentoutumis- ja tietoisuustaitoharjoitteille on toki paikkansa, kun haluamme harjoitella vireystilan säätelyn ja läsnäolon taitoja. Nämä taidot voivat olla erityisen tärkeitä, jos esimerkiksi tunnistaa jännittävänsä kovasti esiintymistä tai kilpailemista.
Paula Thesleff luennoimassa vuoden 2016 Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Kuva: Petri Laitinen
Millaisia yksilöllisiä eroja on psyykkisen valmennuksen vastaanottavuudessa?
Eroja on paljonkin. Ne voivat liittyä moniin asioihin, esimerkiksi ikään, persoonaan tai elämänkokemuksiin.
Jos yksilö hakeutuu vastaanotolle omaehtoisesti, hän on yleensä motivoitunut ja halukas työskentelemään. Toisinaan kuitenkin esimerkiksi vanhemman vastaanotolle patistama nuori saattaa olla vastahakoinen. Vielä on jonkin verran ennakkoluuloja siitä, että avun hakeminen on merkki heikkoudesta tai jonkinlaisesta viallisuudesta. Tällaiset ajatukset ymmärrettävästi herättävät vastustusta.
Aivot myös kypsyvät ja kehittyvät yksilölliseen tahtiin ja itsereflektio mahdollistuu sekä iän että kokemusten myötä. Keskustelun herättäminen ja tunteiden sanoittaminen on kuitenkin tärkeää jo pienestä pitäen, jotta esimerkiksi tunnesanasto kehittyy. On ymmärrettävää, että psyykkinen valmennus herättää vastustusta, jos omien ajatusten ja tunteiden sanoittaminen on vierasta ja tuntuu siksi vaikealta.
Aluksi on tärkeää edetä pienin askelin. Motivoituakseen ihminen tarvitsee omakohtaisen kokemuksen siitä, että keskustelusta ja harjoittelusta on hyötyä. Olemme myös persoonaltamme hyvin erilaisia. Toiset analysoivat omia tuntemuksiaan herkemmin ja puhuvat niistä mieluummin kuin toiset. Tätäkin tulee kunnioittaa. Joillekin sopii paremmin kynä-paperi-tehtävät. Luottamuksellisen ja turvallisen suhteen rakentaminen on kaikkein tärkeintä, ja avain keskusteluyhteyden rakentumiseen.
Onko urheilijan itse löydettävä sisäinen motivaationsa vai voiko psyykkinen valmentaja kaivaa sen esiin?
Motivaatio on monimutkainen ja mielenkiintoinen aihe. Ihmisen motivaatioon vaikuttavat sekä omat tulkinnat, arvot ja tavoitteet että ympäristön vuorovaikutus, palaute ja ilmapiiri.
Motivoitumiseen voidaan siis vaikuttaa myös ulkopuolelta, mutta toki olemme erilaisia ja siten myös kiinnostumme lähtökohtaisesti erilaisista asioista. Onkin tärkeää, että lasta ja nuorta tuetaan löytämään itselle mielekäs harrastus.
Sisäinen motivaatio on sitä, kun tekeminen itsessään on palkitsevaa, mielenkiintoista, mukavaa. Motivaatio sisäistyy, kun koemme onnistuvamme, osaavamme ja kehittyvämme. Sisäinen motivaatio vahvistuu edelleen, kun toiminta koetaan itselle tärkeäksi.
Psyykkinen valmentaja voikin auttaa kysymyksillään pohtimaan, mikä kaikki osallistumisessa tuottaa iloa ja muita myönteisiä tunteita. Myös monipuolinen tavoitteenasettelu tukee motivoitumista ja kehittymisen huomaamista. Harjoittelulle olisikin tärkeää asettaa niin fyysiseen, tekniseen, psyykkiseen kuin esiintymiseen liittyviä tavoitteita. Pohtimalla omia monia, hyvin pieniäkin onnistumisia ja edistysaskeleita voidaan huomattavasti vahvistaa hyvää oloa ja sisäistä motivaatiota.
Sisäiseen motivaatioon vaikuttavat olennaisesti myös kokemukset yhteenkuuluvuudesta ryhmään ja vaikuttamismahdollisuuksista. Psyykkinen valmentaja voikin auttaa oivaltamaan, että urheileminen on oma valinta ja että aina on vaihtoehtoja. Kun ”ei ole pakko”, ihminen on vapaa etsimään ja löytämään niitä asioita, joiden vuoksi todella haluaa osallistua. Ja jos niitä ei löydy, on oltava vapaus lopettaa.
Kulkevatko esteettiset taitolajit ja perfektionismi käsi kädessä? Kuinka kaukana Black Swanin kaltaiset representaatiot ovat tanssitaiteen todellisuudesta?
Urheilijat ja tanssijat kyllä usein sekä omaavat että oppivat perfektionistisia piirteitä. Lisäksi ympäristö saattaa kannustaa perfektionismiin.
Yksilöt, jotka raportoivat omaavansa perfektionistisia piirteitä, ovat kuitenkin keskimääräistä alttiimpia kokemaan motivaatioon, hyvinvointiin ja suoriutumiseen liittyviä vaikeuksia. Piinaavan perfektionismin kourissa olevan tavoitteet eivät voi täyttyä, sillä täydellisyys ei ole mahdollista. Näin ollen yksilö voi kokea jatkuvaa, voimakasta huonommuutta ja epäonnistumista. Tällaiset ilmiöt ja tarinat ovat urheilun ja tanssin maailmassa todellisia.
Voimakas vaativuus ja itsekriittisyys sekä riittämättömyyden kokemukset ovat vastaanotolla tuttuja aiheita. Ne aiheuttavat kovasti kärsimystä ja altistavat myös erilaisille vakavammille psyykkisille haasteille. On esimerkiksi raportoitu, että normaaliväestöön verrattuna tanssijoilla on kolminkertainen riski sairastua syömishäiriöihin, ja perfektionismi on voimakkaasti yhteydessä niiden syntyyn ja pysyvyyteen.
Tutkijat kehottavat puhumaan ennemmin täydelliseen suoritukseen pyrkimisestä sillä kapealla osa-alueella, jolla toimitaan. Täydellisen suorituksen tavoitteleminen ei ole perfektionismia sinänsä, jos tällainen suoritus on erityisesti tavoitteena.
On tärkeää varmistaa, että yksilö oppii joustavaa virheiden ja epäonnistumisten käsittelyä, itsemyötätuntotaitoja, harjoittelusta ja suoriutumisesta nauttimista sekä itsensä ja toisten arvostamista tuloksista riippumatta. Tämä on mahdollista vain, jos ympäristö asettaa tämänkaltaiset tavoitteet ensisijaisiksi täydellisyyden tavoittelun ja menestymisen sijaan.
Teksti: Kalle Saarela
Kuvat: Paula Thesleff (pääkuva), Petri Laitinen (kuva v. 2016 festivaalilta)
