Tamas Boczko

Frenák rikkoo tabuja

Pál Frenák on koreografi, jonka kädenjälki on hyvin voimakas ja tunnistettava. Hän on luonut aivan omanlaisensa tanssin kielen ja yhdistelee teoksissaan erilaisia tekniikoita ja tyylejä. Ominainen piirre hänen töissään on mimiikan ja viittomakielen käyttö yhdistettynä akrobatiaan, muotiin, musiikkiin ja teatteriin. Frenák itse on kertonut, että hän haluaa koreografioissaan tuoda esille ihmisyyden kipukohtia ja sitä, miten emme tunne toisiamme emmekä aina edes itseämme.

Fyysinen ja rouhea liikekieli sekä pysäyttävät koreografiat ja musiikki nostavat vaikeitakin aiheita esiin. Frenák haluaakin rikkoa tabuja ja liikutella ihmisten ajatuksia, unohtamatta eroottisuuden vaikutusta töissään. Hän on kuvaillut työskentelytapaansa orgaaniseksi ja pitämissään työpajoissa hän haluaa luoda tanssijoille tilan luoda jotain uutta ja poiketa rutiineista. Hän uskoo, että meillä kaikilla on vaistomainen oma minä, jonka tietyt olosuhteet tuovat esiin.

Liput esityksiin

Compagnie Pál Frenák - LUTTE
Compagnie Pál Frenák - LUTTE

Kuopiossa nähtävä teos LUTTE sai ensi-iltansa vuonna 2016. Teos on intensiivinen, todella fyysinen, mutta myös runollinen kertomus ihmisen kamppailuista, sekä symbolisella että käytännön tasolla. Kuinka voimme voittaa oman egomme? Kuinka pärjäämme jokapäiväisten taisteluidemme kanssa?

"I think our contemporary social systems keep human beeings in a constant state of war. I’ve been dealing with the relationship of power and body in the last ten years, the body often beeing a tool, or instrument in authority practices. This topic reappears in Lutte too. We keep each other on a shirt leash as long as there’s satisfaction, we caress but we pull the strings hard in the minute one of us tries to escape or walk away – you're free to do what I am allowing you to. We tried to bring to the surface the problems of acceptance and inclusion." Pal Frenak

Frenákin aiempia töitä ovat mm:

Birdie 2015
faUN 2016
HIR-O 2017
W_ALL 2018
 

Ammattilaisille suunnattu Masterclass with Pál Frenák 12.-13.6.2019 klo 13.30-15.30. Ilmoittaudu mukaan

 


Muita kiinnostavia juttuja!