Hofesh Shechterin Grand Finale – tämä on nähtävä!

Tammikuussa 2017 Hofesh Shechter Company työskenteli kuukauden Italiassa ja ryhtyi luomaan uutta teosta. Hofesh oli palannut sapattivapaalta, muutama tanssija pitkältä lomalta ja lisäksi ryhmään liittyi kaksi uutta tanssijaa. Yhdessä he alkoivat tutkimaan kokonaan uutta maailmaa, josta myöhemmin tulisi Grand Finale. Hofesh kertoo ajasta Italiassa: ”Kokemus oli uskomaton – paras tapa aloittaa uusi teos. Asuimme pienessä kommuunintapaisessa talossa, jossa oli studio. Saimme olla omassa pienessä kuplassamme pienessä kylässä, jota ympäröivät pellot. Olimme täysin eristäytyneinä ja oli upeaa uppoutua täysin työhön ja energiaan. Yleensä, kun työskentelen omassa huoneessani, katoan omaan ideoiden ja äänien fantasiamaailmaani. Italiassa kykenin tekemään tätä tanssijoiden kanssa – olemaan tässä kuplassa ja antaa minkä tahansa tulla."

Myöhemmin, ryhmän palattua Englantiin, Hofesh, Bruno Guillore (avustava taiteellinen johtaja) ja tanssijat, jatkoivat teoksen kehittelyä. Hofesh halusi tehdä teoksen, jonka kanssa voi esiintyä myös kiertueella. ”Johtava ajatukseni tässä vaiheessa on tehdä jotain, jonka kanssa voimme kiertää. Me emme ole West End-show, joka voi pyöriä kuukausia teatterissa. Meidän täytyy saada kiertää.” Helppoa kiertueiden pystyttäminen ei ole. Tuottaja kertookin, että teos on logistinen hirviö. Mukana on 27 henkilöä, tanssijat, muusikot, kiertuemanageri ja fysioterapeutti, mukanaan instrumentit ja lavarakennelmat. Mutta, kuten ohjaaja Henny Finch kertoo: ”Olen todella innoissani, sillä toivon että mahdollisimman moni voisi nähdä Hofeshin teoksen. Plymouthissa esitettyjen ennakkonäytösten jälkeen vuorossa oli teoksen ensi-ilta Pariisissa, Théâtre de la Villessä. Grand Finale saavutti valtaisan suosion.

Hofesh Shechter Company - Grand Finale

 Liput esityksiin

 

 

Grand Finale shakes the compass of tribal dance. A must see.” LE MONDE

Grand Finale goes straight to the heart.” “ LES ECHOES


Muita kiinnostavia juttuja!