Cristiana Morganti hurmaa itseironiallaan

Cristiana Morganti hurmaa itseironiallaan

Italialainen taiteilija ja Tanztheater Wuppertal Pina Bauschin entinen tanssija Cristiana Morganti ihastutti Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalilla kaksi vuotta sitten teoksellaan Jessica and Me, ja nyt hän palaa Kuopioon uudella soolollaan.

Teoksessa Morganti kertoo suorapuheisella tyylillään tarinan henkilökohtaisesta ja ammatillisesta kriisistään, jossa katastrofi näyttää seuraavan toinen toistaan dominoefektin lailla.

Pandemian keskellä Morganti menetti paitsi kaikki työtilaisuutensa myös molemmat vanhempansa. Henkilökohtaisen kriisin syvyyksistä syntyi lopulta ironian ja epätoivon värittämä tragikoominen teos taiteilijan yrityksistä löytää tiensä ulos synkkyydestä ja suunnistaa itselleen vieraassa maailmassa, jossa koko elämä on siirtynyt verkkoon.

Viitekehyksenä tarinalle ovat viime vuosien historialliset tapahtumat, kuten pandemia ja maailmanlaajuinen talouskriisi.

”Vaikka kokemukseni ovat henkilökohtaisia, ne resonoivat yleisöön, sillä olemme kaikki olleet osa näitä lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia”, taiteilija kertoo.

Esityksessä tanssi on vuoropuhelussa teatterin, videon sekä laulun kanssa. Teoksen musiikillinen kaari rakentuu Vivaldista Peachesin punkrockiin ja elektronisen nykymusiikin legenda Ryoji Ikedaan saakka.

Behind the Light Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä 19. & 20.6. klo 15 

Katso esityksen traileri ja varaa liput täältä!

 

Morgantin esitys on yhdistelmä itseironiaa ja koskettavan rehellistä tulkintaa. Hän on myös tunnettu ainutlaatuisesta kyvystään päästä vuorovaikutukseen yleisön kanssa. 

© Ilaria Costanzo


Muita kiinnostavia juttuja!