Antti Keinänen ei kyllästy esiintymiseen
Savolaislähtöinen tanssija Antti Keinänen toimii Suomen kansallisbaletissa 1. solistitanssijana. Pyysimme Antin kertomaan menneistä, tulevista ja meneillään olevista.
Miten ajauduit Savosta Suomen kansallisbalettiin?
Tanssii ja Soin yhteydessä järjestettävältä poikien tanssileiriltä. Olen Leppävirralta kotoisin ja aloin Kuopiossa käymään balettitunneilla, josta opettaja viskasi minut Kuopion poikien tanssileirille. Siellä leirillä oli balettia opettamassa Helsingistä Oopperan balettikoulun rehtori, joka bongasi minut ja sanoi, että olen tervetullut Oopperan balettikouluun.
Ja sille tielle jäit?
Olin silloin vasta 12-vuotias ja koko sukuni on Savosta. En voinut lähteä, joten jatkoin harrastamista Kuopion Tanssistudiolla.
Kun olin 15-vuotias, kuopiolainen opettajani Jaana Hämäläinen-Korhonen sanoi minulle, että ”Antti, sul on vieläkin se kutsu sinne Helsinkiin voimassa. Sä oot nyt 15, että jos sä meinaat ikinä lähteä, niin nyt sun täytyy lähteä.”
Baletti on sellainen laji, että jos sitä ei ala tarpeeksi ajoissa tekemään, niin sitten se juna menee äkkiä ohi. Iso kiitos Jaanalle, koska ilman häntä en olisi varmaan lähtenyt.
Millaista oli lähteä 15-vuotiaana omilleen?
Ensimmäiset puoli vuotta oli kyllä vähän vaikeaa ja surullista. En tuntenut täältä ketään. En osannut liikkua. En uskaltanut mennä edes ratikkaan, kun en tiennyt, mihin ne menevät.
Ottihan se aikansa ennen kuin alkoi löytää uusia kavereita ja omia rutiineja. Mutta jostain syystä vaan halusin olla ja jatkaa. En kuitenkaan missään vaiheessa ajatellut, että lähtisin täältä pois.
” En uskaltanut mennä edes ratikkaan,
kun en tiennyt, mihin ne menevät. “
Eli tanssi kannusti jatkamaan eteenpäin?
No juuri näin! Vaikka ympäristö, ihmiset ja rutiinit oli vieraita, tanssi oli sellaista, mitä olin jo opiskellut ja oppinut Kuopiossa. Sen tunsin ja siitä varmaan rakensin jonkinlaista turvaa itselleni.
Millainen on suhteesi Kuopio Tanssii ja Soihin?
Olen ollut katsojana mukana kymmeniä kertoja ja poikaleirillä neljä kertaa. Olen esiintynyt balettikoulun kanssa festivaalilla vuonna 1997 ja ammatin puolesta olen ollut esiintymässä viimeisen 20 vuoden aikana vajaan 10 kertaa erinäisissä tapahtumissa toriesityksistä Gaala-näytöksiin. Tykkään tapahtumasta ja se on hieno tapahtuma tanssille.
Onko sinulle jäänyt Kuopion esiintymisistä jotain erityisen mieleenpainuvia muistoja?
Jorman (Uotinen) läksiäisgaala Musiikkikeskuksella on jäänyt vahvasti mieleen.
Esitimme kansallisbaletin tanssijoiden kanssa Jorman teoksen Jord. Kyseisessä teoksessa on levitetty näyttämölle ”maa-aines” kumimurusta. Sattumusten summana se kumimuru ei koskaan löytänytkään perille Kuopioon. Niinpä meillä oli koko näyttämöllä viiden sentin kerros ihan oikeaa Kekkilän puutarhaturvetta.
Tanssimme sitten siinä turpeessa, joka pölisi ja haisi ja sisälsi ehkä keppejä, kiviä ja tikkuja. Niitä siinä sitten yritettiin väistellä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin – kenellekään ei sattunut mitään. Eturivin katsojat olivat ehkä vähän tomun peitossa, mutta ei sen kummempaa.
” Tanssimme sitten siinä turpeessa, joka pölisi ja
haisi ja sisälsi ehkä keppejä, kiviä ja tikkuja. “
Miten kansallisbaletilla menee juuri nyt?
Niin kuin koko esiintyvällä maailmalla – odotellaan. Meillä ei tällä hetkellä ole yleisöä eikä esityksiä. Ja yleisö on se, mitä varten me tätä työtä teemme.
Baletti on niin vaikeaa, että siitä ei voi olla lomalla, jos haluaa esiintyä. Joten sitten kun rajoitukset loppuvat, olemme valmiita tekemään. Olemme hyvässä kunnossa ja meillä on ohjelmisto valmiina.
Ajattelen, että olemme kuin sauna, joka on aina valmis ja lämmin, kun vain kannen avaa. Lämpöä on pidetty päällä marraskuun puolesta välistä lähtien, kun rajoitukset tulivat. Nyt vaan odotellaan, että joku avaisi sen kannen.
Kuinka normaalisti treenit ovat pyörineet?
Käytämme maskia aamusta iltaan, mikä ei ole kovin mukavaa. Lisäksi meidän 80 tanssijaa on jaettu pienryhmiin. Yleensä meillä on aamuisin vain 2 eri treenituntia, mutta nyt meillä on 5 tai 6, että pystymme pitämään turvavälit kunnossa.
Mutta on onni, että olemme vielä saaneet tulla työpaikalle. Kun viime keväänä tuli se lockdown, niin yritimme treenata kotona. Ja se ei ollut kivaa. Baletti vaatii tilaa, ja kun monet asuvat yksiössä, niin ei siellä hirveästi jalkaa viskellä ja hyppyjä tehdä.
Miten tanssija jaksaa vuodesta toiseen tanssia?
Päivä kerrallaan, projekti kerrallaan. Meillä on 10 kuukauden kausi, joka pilkkoutuu osiin eri projektien myötä. Siitä tulee se vaihtelu rutiineihin. Ja niin ne 21 vuotta on vaan kertyneet päivistä ja projekteista.
Toki, kuten missä tahansa ammatissa, välillä on suvantovaiheita. Joskus kroppa on tosi hajalla ja siihen voi liittyä – ja yleensä liittyykin – se, että mieli on vähän matala. Mutta kun tätä on tehnyt vuosia, niin senkin on oppinut hyväksymään, että aina ei voi olla ihan siellä vuorenhuipulla.
Esiintyminen on henkilökohtaisesti se, minkä takia jaksan tätä. Se, miksi haluan tehdä tätä, miksi haluan treenata ja miksi haluan opiskella aina vaan uuden teoksen ja katsoa, mihin se minut vie. Se on loputtoman mielenkiintoista. Ja jännittävää!
” Esiintyminen on henkilökohtaisesti se,
minkä takia jaksan tätä. “
Tuntuuko tanssiminen nykyään kropalle vaativammalta kuin nuorempana?
Baletti ei ole kyllä helppoa kenellekään, eikä minkään ikäiselle. Jos se näyttää helpolta, niin se ihminen on tehnyt aivan järjettömän määrän töitä sen eteen.
Baletti on lajina tosi mustavalkoinen ja armoton, joko oikein tai väärin. Jos joku sanoo baletin muuttuneen iän myötä helpommaksi, ehkä suhtautuminen omaan tekemiseen on armollistunut. Ehkä jossain vaiheessa elämää voi oppia katsomaan itseään vähän läpi sormien.
Mutta fyysisellä tasolla ei ole kyllä helpottanut. Tanssin vieretysten tanssijoiden kanssa, joiden isä voisin olla. Kyllä siinä töitä saa tehdä, että pysyy menossa mukana. Siksihän tässä yritetään joka päivä treenata ja pitää itsestä huolta, ettei se ikä näkyisi niin pahasti.
” Jos baletti näyttää helpolta, niin se ihminen on
tehnyt aivan järjettömän määrän töitä sen eteen. “
Mitä tanssitaiteen huipulle pääsemiseen vaaditaan?
Valtavasti sitkeyttä ja päivittäistä fokusta. Tietysti myös lahjakkuutta, mutta suurin osa on kuitenkin työtä. Tämä on elämäntapatyö. Kun instrumentti on oma keho, niin se vaan vaatii sen. Ja se on välillä tosi rasittavaa. Olisi ihanaa, kun voisi joskus päästä irti tästä hommasta. Mutta et voi päästä irti omasta kehostasi.
Vaikka olisit kuinka ahkera ja taitava, vaaditaan aina myös otolliset olosuhteet ja hyvä ajoitus. Voi olla että ei ole yhtään vakanssia tai valmistuessasi balettikoulusta, tanssijatyylisi ei kohtaa sen kanssa, mistä kansallisbaletin sen hetkinen johtaja tykkää. Kun itse valmistuin, miellytin silloin Jorma Uotisen taiteellista silmää. Joku toinen johtaja, niin en välttämättä olisi saanut töitä.
Siinä mielessä huipulle pääseminen ei ole vain itsestä kiinni. Vaan myös siitä, mihin kohtaan maailman ajassa oma elämäsi sijoittuu.
Teksti: Kalle Saarela
Kuvat: Petri Laitinen