Tiedote 24.2.2010 klo 11.00
Kuopio Tanssii ja Soi 17.-23.6.2010 / Oheisohjelmisto
DanceBeat
Katutanssi valtaa kesällä Kuopion, kun Urban Moves ry järjestää Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaliviikon yhteydessä uuden DanceBeat -katutanssitapahtuman.
Ensimmäistä kertaa katutanssin historiassa Kuopio nostaa päätään kunnolla. Urban Moves tuo Itä-Suomeen laadukkaan katutanssitapahtuman, jota näillä leveysasteilla ei ole aikaisemmin nähty.
Tapahtuma kerää Kuopioon katutanssin huiput ja harrastelijat ympäri Suomea. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaliviikon ensimmäisenä viikonloppuna eli 18.-19.6. järjestettävä tapahtuma koostuu avoimista kilpailuista, näytöksistä sekä työpajoista. Tapahtumapaikkana toimii Hotelli Puijonsarven yhteydessä sijaitseva yökerho Puikkari.
Workshopeissa tanssitaan housea, loggingia, poppingia, hip hopia ja dance hallia. Mukana on myös Suomessa uusi laji waacking, jossa irrotellaan korkokengissä Madonnan vogue-tyylisten liikkeiden vietävänä.
Kursseja järjestetään kahdella tasolla. Ykköstasolle voivat tulla mukaan nekin, jotka eivät ole aiemmin katutansseja kokeilleet. Kakkostaso on suunnattu jo vähän aikaa tanssineille.
Opettaja- ja esiintyjälista on vasta muotoutumassa, mutta järjestäjät lupaavat uudelta tapahtumalta huipputasoa.
- Kaikki opettajat ovat suomalaisia katutanssin sankareita, tapahtuman koordinaattori Johanna Alastalo kertoo.
Kilpailut järjestetään Puikkarissa perjantai-iltana, ja niihin voivat osallistua myös alle 18-vuotiaat. Poikkeuksellisesti kaikki kilpailijat kisaavat samassa kategoriassa tanssityylistä riippumatta.
Tanssikurssit pidetään lauantaina, ja niiden jälkeen eri katutanssiryhmät esiintyvät Puikkarissa. Tunnelmaa pitävät yllä alansa parhaat dj:t sekä esiintyjät. Nimet pysyvät sopimusasioiden takia kuitenkin vielä salassa.
- DanceBeat järjestetään ensimmäisen kerran, mutta haluamme tehdä sen heti kunnolla. Mitään pientä tapahtumaa emme ole järjestämässä, Alastalo lupaa.
DanceBeat on osa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin oheisohjelmistoa.
Lisätietoja:
Johanna Alastalo, Urban Moves ry
p. 044 255 6018
www.urbanmoves.fi
www.kuopiodancefestival.fi