Uusi katutanssitapahtuma DanceBeat käynnistyy tänään

Kuopiossa ensimmäistä kertaa järjestettävä katutanssitapahtuma DanceBeat pyörähtää käyntiin tänään.

Tapahtuma koostuu avoimista kilpailuista, näytöksistä ja työpajoista. Tapahtumapaikkana toimii Hotelli Puijonsarven yhteydessä sijaitseva yökerho Puikkari.

Workshopeissa tanssitaan housea, loggingia, poppingia, hip hopia ja dance hallia. Mukana on myös Suomessa uusi laji waacking, jossa irrotellaan korkokengissä Madonnan vogue-tyylisten liikkeiden vietävänä.

Kursseja järjestetään kahdella tasolla. Ykköstasolle voivat tulla mukaan nekin, jotka eivät ole aiemmin katutansseja kokeilleet. Kakkostaso on suunnattu jo vähän aikaa tanssineille.

Järjestäjät lupaavat uudelta tapahtumalta huipputasoa.

- Kaikki opettajat ovat suomalaisia katutanssin sankareita, tapahtuman koordinaattori Johanna Alastalo kertoo.

Kilpailut järjestetään Puikkarissa perjantai-iltana, ja niihin voivat osallistua myös alle 18-vuotiaat. Poikkeuksellisesti kaikki kilpailijat kisaavat samassa kategoriassa tanssityylistä riippumatta.

Tanssikurssit pidetään lauantaina, ja niiden jälkeen eri katutanssiryhmät esiintyvät Puikkarissa. Tunnelmaa pitävät yllä alansa parhaat dj:t sekä esiintyjät.

- DanceBeat järjestetään ensimmäisen kerran, mutta haluamme tehdä sen heti kunnolla. Mitään pientä tapahtumaa emme ole järjestämässä, Alastalo lupaa.

DanceBeat on osa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin oheisohjelmistoa.


Tallenna DOC-tiedostona