13.-20.6.2018

Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen

15.03.2018

Uusi taiteellinen johtaja on valittu

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalille on valittu uusi taiteellinen johtaja vuodesta 2020 eteenpäin. Hän on 32-vuotias Riku Lehtopolku. Hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia monipuolisesti taiteen eri alojen tehtävissä niin tanssijana, koreografina, opettajana kuin harjoittajanakin sekä erilaisissa alansa asiantuntijatehtävissä. Hän on työskennellyt Pohjoismaissa ja vieraillut esiintyjänä ja opettajana useilla eri festivaaleilla Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Hän on esiintynyt mm Tero Saarisen, Marjo Kuuselan, Susanna Leinosen, Jorma Uotisen ja Carl Knifin teoksissa. Hän on toiminut viime vuosina myös toisena Pori Dance Companyn taiteellisena johtajana.

Suuret tanssituotannot ovat tulleet minulle tutuiksi Suomen kansallisbaletin, Tanskan Kuninkaallisen baletin ja Reykjavik Arts Festivalin lisäksi työskennellessäni myös muun muassa useissa kotimaisissa kaupunginteatterissa. Seuraan aktiivisesti kansainvälistä tanssin kenttää”, Lehtopolku toteaa ja jatkaa
Kuopio Tanssii ja Soin tulevaisuuden näen nykytanssiin keskittyvänä kansainvälisenä festivaalina, jonka ohjelmistoon mahtuu sekä sisällöltään että toteutustavoiltaan keskenään hyvinkin erilaisia teoksia. Omintakeisuutta ja tanssin moniäänisyyttä vaalivien valintojen tulee tarjota katsojille elämysten lisäksi merkityksiä. Minua kiinnostaa tanssin rajapintojen venyttäminen ja sen limittyminen muihin taiteenaloihin. Kauteni aikana aion viedä tanssia myös perinteisten näyttämötilojen ulkopuolelle. Kurssitoiminnassa haluan laajentaa erityisesti edistyneille tanssin opiskelijoille ja ammattilaisille suunnattua tarjontaa. Tavoitteena on myös itse festivaaliviikkoa pitkäkestoisempi mentorointiohjelma kokeneiden taiteilijoiden johdolla ja kasvualustan tarjoaminen nuorille lahjakkuuksille

Riku Lehtopolun luotsaama ensimmäinen festivaali on vuonna 2020. Aiemmat taiteelliset johtajat ovat Jorma Uotisen ohella olleet Doris Laine, Jukka O. Miettinen ja Alpo Pakarinen.
 

Ajankohtaista