13. – 19.6.2018

Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen

15.06.2017

Taiken festivaalivierailulla ilmaisia taidehetkiä ja keskusteluja

Ilmaisia taidehetkiä ja pyöreän pöydän keskusteluja Kuopio Tanssii ja Soissa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) tarjoaa 14.-17. kesäkuuta Kuopio Tanssii ja Soin ohessa yleisölle mahdollisuuden kokea muitakin taiteenaloja. Taidevarteissa kirjoitetaan runoja, rakennetaan pöllöjä ja tutustutaan uusiin äänimaailmoihin. Yleisölle avoimeen Pyöreään pöytään on katettu kiertuetoiminnan asiantuntijapuheenvuoroja ja tulevaisuustyöpajan aiheena on taiteen vaikuttavuus.

Taidevarteissa 15.-16.6. yleisö pääsee suoraan kosketukseen eri taiteenalojen kanssa ja tutustumaan Taiken läänintaiteilijoiden työhön eri taidealojen edistämiseksi.

”Taiteen edistämiskeskus haluaa tehdä työtään näkyväksi siellä, missä taiteilijat ja taiteen kokijat kohtaavat. Tänä vuonna meillä on erityinen syy jalkautua Kuopioon. Olemme olleet vahvasti mukana kehittämässä tanssin kiertuetoimintaa yhteistyössä tanssin kentän kanssa, ja antaneet läänintaiteilija Isto Turpeisen työpanoksen tähän”, toteaa Taiken johtaja Minna Sirnö.

Perjantaina 16.6. klo 14 - 16 Taiken pyöreän pöydän aiheena kiertuetoiminnan edellytykset. Tarkoituksena on tuoda pöytään monipuolinen kattaus näkemyksiä tanssin kentältä kiertuetoimintaa tukevien rakenteiden ongelmista ja mahdollisuuksista. Keskustelua voi seurata myös verkossa. Keskustelu on osa Taiken Suomi100-ohjelmaa.

Lauantaina 17.6. klo 13 - 17 on vuorossa Taiteilijat äänessä -seminaari taiteen ja kulttuurin roolista ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassa. Työpajojen aiheina ovat aineeton arvo ja uudistuminen, taide ja kulttuuri alueen vetovoimaisuuden edistämisessä, taiteen välittäjärakenteiden kehittäminen sekä taiteen ja talouden liitto. Myös Taiteilijat äänessä -seminaaria voi seurata suorana verkossa.

Torstai 15.6.2017

klo 10.15 Bubo ja Anura, työpaja, konsepti ja esitys Sari Siltavuori Pieni pöllötyöpaja lapsille ja aikuisille, Kuopion Musiikkikeskus, Valohalli (Ikäsuositus yli 3 vuotta)

Klo 11.00 Tule kirjoittamaan runo!, Taiken teltta, Kuopion tori Läänintaiteilija Susanna Kolehmainen

Klo 13 Taike tanssii, Elo-Forum, Kuopion musiikkikeskus, Valohalli Julian Owusu ja Paula Puumalainen: Juurrun 2.0 Sirpaleista seitsemään, koreografia Laura Arala

klo 16 Äänikätkö, taiteilija Anssi Laiho, läänintaiteilija Anu Miettinen, mobiili ääniteos, lähtö Brahenpuistosta www.äänikätkö.fi

Perjantai 16.6.2017

Klo 10.15 Vauvajamit, läänintaiteilija Merja Pennanen ja tanssija-koreografi Anna Venäläinen, Kuopion Musiikkikeskus, Valohalli (ikäsuositus 4 – 12 kk)

Klo 14 - 16 Taiken pyöreä pöytä: Kiertuetoiminnan edellytykset – diktatuuri vai demokratia, Kuopion Musiikkikeskus, jousisto, verkkovälitteinen

klo 16.00 Pinnan alla, toteutus Paula Vilmi, musiikki Timo Niemelä Kuopion Musiikkikeskus, Valohalli

Lauantai 17.6.2017 klo 13 – 17 Kuopion Musiikkikeskus, auditorio

Taiteilijat äänessä - Tulevaisuustyöpaja taiteen ja kulttuurin roolista ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassa. Yhteistyössä Kuopio Tanssii ja Soi, Savonia-AMK ja Taiteen edistämiskeskuksen Itä-Suomen toimipiste

Lisätietoja
Läänintaiteilija Taina Laitinen, taina.laitinen@taike.fi, 0295 330 912 Taidevartit: https://www.facebook.com/events/652636261600649 Kiertuetoiminnan edellytykset: https://www.facebook.com/events/137783673435800 Taiteilijat äänessä -työpaja:
https://www.facebook.com/events/203459166839142